» Håkan B "Håkan" , VH-67344
» Vaaleanrautias gotlanninruss ja sukupuoleltaan ori, säkäkorkeus 126cm
» Syntynyt 03.08.2009 , 8 -vuotias ja ikääntyy satunnaisesti
» Kasvattanut Acantha Farm , omistaa KarvaHaamu / Sumiainen
» Håkan on HeA / 70cm tasoinen ja painottunut kouluratsastukseen
» Tavoitteena yleislaatuarvostelu, Håkan on täysin kisakäytössä
Tarhassa Håkan B, tuttujen kesken ihan vain Håkan, on seurallinen mutta oman arvonsa tunteva kaikkien kaveri, joka ei kuitenkaan anna etenkään itseään nuorempien omahyväisten orinkloppien hyppiä silmilleen vaan osoittaa näille tarpeen vaatiessa varsin topakasti olevansa niitä monta pykälää arvojärjestyksessä korkeammalla.
Taluttaessa kulkee useimmiten varsin nätisti ja hillitysti ihmiskaverinsa vierellä, mutta toisinaan - etenkin viehättäviä tammaneitokaisia tai ylipäätänsä muitakin samanlajisia kaviokkaita nähdessään - saattaa innostua hieman liikaa ja ruveta tempoilemaan ja kiilaamaan taluttajansa edelle, Joskus, jos se oikein viimeisen päälle yrittää mahtailla kaunottarille tai sitten toisille ori- tai ruunapojille, se saattaa epähuomiossa tallata varpaillesi, mikäli et ole niin sukkelakinttuinen, että ehtisit väistää. Tahallaan hyväntahtoinen ori ei siis heittäydy hankalaksi, sillä on vain pienimuotoinen pakkomielle päästä pullistelemaan lajitovereilleen aina niitä nähdessään.
Hoitaessa on itse asiassa ainakin useimmiten uskomattoman kiltti ja lauhkea, siihen nähden, että se kuitenkin sattuu olemaan ori. Huonon päivän sattuessa saattaa tosin hieman äkäillä ja luimistella hoitajalleen, jos tämä on vähääkään epävarma tekemisistään tai jos hoitotoimenpiteet vievät oriin mielestä liian monta minuuttia sen kalliista ajasta. Kun taas joskus, kun se sattuu olemaan oikein ekstrasuperhyperhyvällä tuulella, se saattaa peräti hirnahtaa hoitajalleen tervetuliaisiksi ja mennä heti ensi alkuun tutkimaan tämän taskut makupalojen toivossa. Satuloitaessa ori malttaa kyllä seistä hötkyilemättä aloillaan, mutta pullistelee vatsaansa senkin edestä, sillä ei tykkää ensinkään satulavyön kiristämisestä. Suitsiminen käy yleensä varsin helposti, paitsi siinä tapauksessa, ettei hoitaja ole viitsinyt lämmittää kuolaimia tarpeeksi. Jos näin on kuitenkin päässyt käymään, humma kyllä antaa ujuttaa metallinpalasen suuhunsa, mutta pullauttaa sen varsin pian ulos, ennen kuin hoitaja ehtii saada suitsia kunnolla sen päähän. Tätä se sitten toistaa niin kauan, että hoitaja viimein tajuaa sen inhoavan miltei ylitse kaiken vähänkin liian kylmää kuolainta.
Ratsastaessa muuten niin rauhallinen Håkan yllättää varmasti monet olemalla silloin varsin raisu ja paikoitellen jopa melkoisen vaativakin ratsastettava, joka ei ihan vasta-alkajille lotkauta karvaista korvaansakaan. Taitavan ratsastajan kanssa saattaa sen sijaan olla erittäinkin yhteistyö- ja milteipä miellyttämishaluinenkin ja aina parhaansa yrittävä, luotettava kouluratsu. Se kyllä hyppää varsin energisesti ja mielellään, vaikkeivät sen loikat mitään maailman virheettömimpiä ja tyylipuhtaimpia olekaan. Pääasia, että on hauskaa, eikös se kuitenkin loppujen lopuksi niin mene? Tai ainakin tämän sympaattisen otuksen mielestä. Koulun puolella orin taidot ovat parhaimillaan vaikkei Håkan aina heti hoksaakkaan mikä jutun idea on, vaikka yritystä kyllä piisaa paljon. Sillä kyllä riittää tarmoa yrittää aina vain uudelleen ja uudelleen, jos vain ratsastaja niin haluaa. Håkan on erittäin herkkä avuille ja myös kärsivällinen vaikka toisinaan pukkia saattaa tulla jos ratsastajan apujen käyttö ei sitä mielytä. Maastoratsuna ori on pomminvarma, käyntipätkien aikana se tuntuu seikkailevan milteipä unen maassa asti. Puolipidäte ja laukkapohkeet saavat sen kuitenkin terästäytymään puolikkaassa silmänräpäytyksessä. Ja silloin muuten mennäänkin niin kovaa kuin kintuista vain ikinä lähtee. Siinä vauhdissa menestyneet laukkahevosetkin jäisivät mitä luultavimmin kauas tätä sprintteriä jälkeen!
Muuta kerrottavaakin Håkanista keksisi vaikka miten paljon, tällainen persoona kun kerran on kyseessä, mutta ensimmäisenä mieleen tulee ehdottomasti oriin käytös lastattaessa ja kilpailuissa. Talutettaessa oria traileria kohti se alkaa välittömästi vapista kuin horkassa - kukaan ei koskaan ole saanut selville, minkä tähden ori sellaista rupeaa tekemään. Melkeinpä varmasti voi ainakin sen verran sanoa, että pelosta se ei johdu, tämä ori nimittäin on viimeisen päälle rohkea ja kaikin puolin peloton pakkaus, jota ei minkäänlaiset möröt kykene hytisyttämään. Kaikista todennäköisintä on, että hillitön, yhtäkkiä alkava tärinä ja keskittynyt tuijotus on sen tapa osoittaa varovaista innostusta, se näet tietää, että aina trailerin kyytiin noustessaan se pääsee jonnekin mukavaan paikkaan, kuten kilpakentille. Tästä päästäänkin jouhevasti seuraavaan aiheeseen, oriin kilpailukäyttäytymiseen. Kisoissa ori lähes joka kerta miltei pyörtyy innosta; joka puolella näkyy joka hetki uusia hevosia ja poneja, joiden kanssa olisi enemmän kuin mukava tehdä tuttavuutta. Ainut haittapuoli asiassa tuntuu olevan se, ettei ori tiedä, minne suuntaan kiinnittäisi milloinkin huomionsa, joka puolella kun olisi niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Itse kilpasuorituksen aikana ori on vähintään yhtä rento ja ratsastajalleen kuuliainen kuin kotipuolessakin, mikä sinänsä on pienoinen ihme. Toisinaan ori tosin ottaa vähän liiankin iisisti ja saattaa noin vain stopata keskelle kenttää kesken suorituksensa, tuhahtaa hiukan hämmästyneesti ja tuijotella yleisöä korvat hörössä.
© Sofia H.
| Ponisen Hexy | Hösten SWE | Morse Tår |
| Hildur | ||
| P.R. Mingo | Russe | |
| Mango Meloni | ||
|  Lucie v. Illby | Pojkaktig Troll SWE | Borgensman SWE |
| Infall Jerie SWE | ||
| Alyce SWE | Fredrik | |
| Agata |
10.11.2010- Jåla M, e. Jaliyah B
(Sijoituksia yhteensä 37 kpl)
|
KRJ - 12.9.2009 - Viähättävä - kutsu - HeA - 2/50 KRJ - 14.9.2009 - Viehättävä - kutsu - HeA - 4/50 KRJ - 19.9.2009 - Viähättävä - kutsu - HeA - 6/50 KRJ - 14.9.2009 - RB Ponies - kutsu - HeA - 10/100 KRJ - 18.9.2009 - RB Ponies - kutsu - HeB - 7/100 KRJ - 08.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 1/30 KRJ - 10.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 4/30 KRJ - 07.09.2009 - Werther - kutsu - HeA - 3/30 KRJ - 09.09.2009 - Werher - kutsu - HeA - 4/30 KRJ - 15.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 2/30 KRJ - 05.09.2009 - Sarkasmi - kutsu - HeA - 2/50 KRJ - 14.9.2009 - RB Ponies - kutsu - HeA - 10/100 KRJ - 17.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 3/30 KRJ - 18.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 2/30 KRJ - 19.09.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 3/30 KRJ - 25.09.2009 - Sadelampi - kutsu - HeA - 5/30 KRJ - 27.09.2009 - Sadelampi - kutsu - HeA - 2/30 KRJ - 15.09.2009 - Werther - kutsu - HeA - 5/30 KRJ - 18.09.2009 - werther - kutsu - HeA - 2/30 KRJ - 11.09.2009 - Cecam Shetlands - kutsu - HeA - 3/40 KRJ - 11.09.2009 - Cecam Shetlands - kutsu - HeA - 2/40 KRJ - 17.09.2009 - Nepolan PT - kutsu - HeA - 7/50 KRJ - 15.09.2009 - Kisakeskus EP - kutsu - HeA - 9/100 KRJ - 17.09.2009 - Kotisuo - kutsu - HeA - 3/50 KRJ - 05.10.2009 - Devilish DM - kutsu - HeA - 4/30 KRJ - 16.10.2009 - Faxon Sporthorses - kutsu - HeB - 1/36 VVJ - 20.10.2009 - Fiktio - kutsu - Noviisi koulukoe - 3/30 KRJ - 06.10.2009 - Yersinio - kutsu - Kür HeA - 5/50 KRJ - 08.10.2009 - Yersinio - kutsu - HeA - 2/50 KRJ - 09.10.2009 - Yersinio - kutsu - HeA - 2/50 KRJ - 11.10.2009 - Yersinio - kutsu - HeA - 4/50 KRJ - 13.10.2009 - Mörkövaara - kutsu - HeC - 1/50 KRJ - 14.10.2009 - Yersinio - kutsu - Kür HeA - 3/50 KRJ - 17.10.2009 - Kielletty - kutsu - HeC - 6/50 KRJ - 17.10.2009 - Kielletty - kutsu - HeA - 7/50 KRJ - 19.10.2009 - Kielletty - kutsu - HeB - 5/50 KERJ - 30.10.2009 - Hunajapuro - kutsu - tutustumisluokka - 2/24 15.04.2011 -villit - kutsu - Helppo C - 2/18 |
PKK-kisat, 4 kpl
07.11.2009 : Revonlahti : Näyttelyt/PKK : Tietokoneella piirretyt ponioriit : HY
19.02.2011 : Indul : Näyttelyt/PKK : Ponioriit : HY
01.04.2011 : Indul : Näyttelyt/PKK : Ponioriit : EO-sert
30.08.2011 : Alegre : Näyttelyt/PKK : Ponioriit, rakenne : HY (SA)
30.09.2011 : Järnby : Näyttelyt/PKK : Ponioriit, rakenne : HY
20. Heinäkuuta 2011
Oripoika onkin jo saanut rutkasti sijoituksia ja kisannut niin reippaasti että olemme vakaasti päättäneet jättää kisaamisen vähemmälle, mutta keskittyä ennemminkin näyttelyihin ja jalostustoimintaan. Vaikka Håkan onkin saanut suurimmanosan kesästä lepäillä kävimme eilen kokeilemassa kentällä ovatko taidot vielä tallella. Mitäs muuta pitkän loman ja satunnaisten maastolenkkejen jälkeen saattoikaan odottaa, herra oli hiukan haluton töihin joutumisesta. Kun sitten aikani kontaktia oriin hain, alkoi sen askellus reipastua ja pian suoritimmekin reippaasti voltit sekä väistöt.
Sumiaista on yritetty vuoden aikana rempata, mutta vesivahingot aiheuttivat sellaista tuhoa jota emme voi enää varoillamme korjata. Siispä kaikki hevoset etsivät uutta kotia, osa lähtee mukaani D'Levefreen. Håkan tai Leevi etsivät itselleen uutta tallipaikkaa joltain kivalta piirretyltä tallilta, joka jää ilman, lähtee mukaani D' Levefreen.
4. Huhtikuuta 2011
Håkan on nyt pitänyt pientä taukoa kisailussa ja saanut pitää ansaitun loman, yhden jälkeläisenkin komea herramme on saanut ja toivoisinkin Jålasta tulevan kuin isänsä. Osallistuimme näytteöyihinkin ja Håkan nappasi itselleen EO-sertin josta sitten riemuitsimme kovasti ja pian alkaakin jälleen treenailu kisausta varten. Oripoikamme on käyttäytynyt mallikkaasti ja talvi on mennyt hienoissa merkeissä. poika onkin päässyt pulskistumaan mutta on hyvissä voimissa.
5. Marraskuuta 2009
Håkanilla on kilpailtu ahkerasti kuukausien aikana ja vihdoin toissapäivänä se pääsikin viettämään ansaittua lomaa kotiin. Håkan ei paljoa kyllä lomaillut ole, tarhassa se riehuu minkä kerkeää ja suorastaan pursuaa energiaa.
Siispä nousin itse pitkästä aikaa Håkanin satulaan ja maastoa päin. Ori selvästikkin nautti päästessään aikoihin maastoilemaan ja valitsinkin reitin jonka varrella olisi hyvä laukkapätkä ja pari maastoestettä pystytettyinä. Alku matka meni hyvin, mutta pakollakin oripoika säikähti kun papparainen kaasutti ohi romisevalla mopollaan, onneksi Håkan fiksuna poikana jätti karkumatkan pariin raviaskeleeseen.
Pian oltiinkin risteyksestä josta lähti yksityinen kapea metsäpolkumme. Håkanin korvat kääntyivät valppaasti höröön kun tein puolipidätteen ja kehotin sitä nostamaan laukan, poni ampaisi matkaan kuin mörkö perässään. Jouduin hiukan pidättelemään poikaa ettei meno aivan hurjaksi yltyisi ja kohta vastassa olikin pieni tukeista rakennettu este korkeudeltaan noin nelisenkymmentä senttiä. Ori hiukan epäröi, mutta hyppäsi kuitenkin yli jatkaen rataa innokkaasti laukassa. Hetkenpäästä taputtelin ponia kiitokseksi, ilta oli hämärtynyt nopeasti ja olisikin aika mennä jo takaisin tallille.
6. Syyskuuta 2009
Håkan on valloittanut jo kaikkien tallilaisten sydämmet ihanalla luonteellaan. Hellyyttävä ja vekkuli ori sai myös itselleen kauan odotetun ikioman piirretyn kuvan josta saamme kiittää nicaa. Håkan on edistynyt ratsastuksen parissa kohisten ja kisailuakin aloitellaan parhaillaan. Oripoika on hauskuuttanut tallin arkea keksimällä välillä vähän mitäkin toimintaa tyypillistä luontoaan vastaan ori karkasi omille teilleen tarhasta ja juoksutti talliporukkaa ympäri lähitiluksia. Lopulta ori jämähti mahtailemaan tammamme Dísan aitaukselle jossa tamma luimi ja riehui kauhistununeen huvittava ilme naamataulussaan. Ori on ehdoton tallilaisten suosikki ja toivommekin viettävämme sen kanssa vielä monta ihanaa yhteistä vuotta (:
30. Elokuuta 2009, Kouluvalmennus, misery.
Alkutunnista ratsukon yhteistyö ei sujunut oikein millään tavalla, vaan Håkan tuntui protestoivan apuihin heittämällä takapäätä. Kehotin Karvahaamua olemaan pehmeämpi käden kanssa, sekä olemaan puristamatta pohkeilla koko aikaa. Håkankin rentoutui, kun ratsastaja oli apujen kanssa pehmeämpi. Alkuverryttelyksi ihan vain ravivoltteja ja laukannostoja, sekä pysähdyksiä. Håkan kulki jo hyvässä muodossa, sekä käytti takapäätään - paitsi laukassa, siinä se hieman viskoi päätään, eikä ollut niin rento. Siispä lähdimme treenaamaan laukkaa, ihan vain ympyrällä. Ratsastaja sai rentoutettua kätensä myös laukassa ja poniorikin lopetti heti päänsä viskomisen. Pyysin tekemään paljon temmonvaihteluita, jotta Håkanin mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Lopputunnista vielä ravipohkeenväistöjä, jotka sujuivat ratsukolta upeasti. Oikein potenttiaalinen ratsukko, joka varmasti valtaa koulukentät.
7. Elokuuta 2009
Håkan saapui talliin ja pikku oriin ihastuttiinkin alta aikayksikön. Kiltisti kuin koiranpentu poni asteli karsinaansa ja jäi tyytyväisenä rouskuttelemaan heiniä, välillä muutaman karsinan päässä Disalle hirnahdellen. Jos Håkan tulee toimeen issikkaorimme kanssa voivat hevoset jatkossa laiduntaa yhdessä.
Håkan saa väliaikaisesti vapaastikopioitavat kuvat kunnes löydän yksinoikeudella paremmat tilalle (: